Me kaikki kaipaamme palautetta, enemmän kuin uskallamme tunnustaa

Moni ajattelee, että palaute kuuluu kehityskeskusteluihin, arviointeihin tai tilanteisiin, joissa jokin on mennyt pieleen. Todellisuudessa palaute on paljon enemmän. Se on yksi tärkeimmistä tavoista tulla nähdyksi työelämässä. Kehitys-ja kuulumiskeskustelujen lisäksi, palauteen antaminen kannattaa ottaa yhdeksi työtehtäväksi päivän aikana.

 Yllättävän moni tekee työnsä päivästä toiseen melko yksin. Työt hoidetaan, vastuut kannetaan ja kiireessä siirrytään tehtävästä toiseen. Samaan aikaan moni miettii mielessään:

"Huomaako kukaan, että yritän parhaani? Osaanko riittävästi? Olenko onnistunut?"

 Ihminen tarvitsee palautetta samalla tavalla kuin kasvi tarvitsee valoa. Ilman sitä alkaa helposti epäillä itseään, vaikka työ olisi hyvää ja merkityksellistä.

 Usein ajatellaan, että palautetta tarvitsee erityisesti nuori työntekijä tai epävarma ihminen. Todellisuudessa palautteen kaipuu ei katoa kokemuksen myötä. Myös pitkän uran tehnyt ammattilainen haluaa kuulla, että hänen osaamisellaan on merkitystä. Että hänen työpanoksensa näkyy ja tuntuu.

Erityisen tärkeää palautteen merkitys on kiireisissä työyhteisöissä. Silloin helposti keskitytään vain siihen, mikä puuttuu, on kesken tai vaatii korjaamista. Hyvä jää helposti sanomatta, koska ajatellaan, että “kyllä toinen varmasti tietää”. Mutta ei ihminen aina tiedä.

 Pienikin palaute voi jäädä kantamaan pitkäksi aikaa.

“Huomasin, miten rauhallisesti ja arvostavasti kohtasit asiakkaan.”

“Kiitos, että autoit kiireessä.”

“Sinun kanssasi on helppo tehdä töitä.”

 Nämä ovat pieniä lauseita, mutta niiden vaikutus on suuri. Ne lisäävät turvallisuuden tunnetta, vahvistavat ammatillista itsetuntoa ja rakentavat työyhteisöön luottamusta.

 Palautteen ei tarvitse olla täydellistä eikä hienosti muotoiltua. Tärkeintä on aitous. Ihminen tunnistaa kyllä, milloin sanat tulevat sydämestä.

 Ehkä tärkein kysymys kuuluu:

"Milloin itse viimeksi sanoit toiselle ääneen jotain hyvää hänen tavastaan tehdä työtä?"

 Usein emme muista kaikkea, mitä työpäivän aikana tapahtui. Mutta muistamme pitkään sen hetken, kun joku näki meidät, katsoi arvostavasti ja sanoi sen ääneen.